Neitsytpaperi

Kommentoin kirjoittajatreffien hienoa artikkelia rutiineista ja vastauksen venähtäessä kunniallisiin mittoihin päätin lähettää sen myös tänne.

Mitä blogitekstiin tulee, olen laatinut itselleni melko epävirallisen lukujärjestyksen, jossa jokaiselle päivälle on määritelty tietty aihepiiri: esim. musiikkimaanantai, filosofiatiistai jne. Blogihan on minulle lähinnä vain keino vältellä passivoitumista itselleni tärkeiden asioiden kanssa. Tämän jälkeen kuvittelen olevani vastuussa blogin harvoille (?) lukijoille ja pakotan itseni kirjoittamaan merkinnän. Toisinaan se on pitkä ja runsaasti omia ajatuksia sisältävä teksti, toisinaan vain hyperlinkkejä ja lyhyitä kommentteja. Rutiini on silti tärkeintä.

Taidetekstit ovatkin sitten ongelmallisempia. Olen havainnut, että itselleni on tärkeintä vaimentaa sisäinen kriitikko, eli konkreettisesti muotoillen: kirjoittaa jokainen ajatus ylös ilman ennakkosensuuria. Harvassa ovat ne ideat, joita en missään vaiheessa tule hyödyntämään, se vaan voi ottaa aikansa.

Jos sovelletaan tuota juoksuvarustusteoriaa kirjoittamiseen, niin itselleni on huomattavasti vaikeampaa peruuttaa sen jälkeen, kun paperilla on yksi sana. Tästä syystä en kirjoita hirveän mielellään koneella, koska houkutus sanan tai lauseen pyyhkimiseen on liian suuri. Paperilla ikään kuin kunnioitan jokaista sanaa, enkä halua paperini näyttävän huonolta liiallisine pyyhkimisjälkineen ja uudelleenkirjoituksineen.

Jotain hyvää siis perfektionismissakin.

Inspiroiva musiikki tai oma aiempi tuotanto auttavat löyttämään kirjoitusfiiliksen, eikä se itselläni ainakaan kovin räikeästi johda vanhojen kaavojen toistamiseen. Kaikillahan on tyylinsä ja perustaitojen ollessa hyvin hallussa, myöskään tyylin kokeilunhaluinen varioiminen ei ole esteenä onnistumiselle.