sunnuntai 31. elokuuta 2008

Se pienempi sateenkaari

Ennakkomaistiainen runokokoelmastani Se pienempi sateenkaari, created by wordle. Klikkaa nähdäksesi suurempana. Wordle toimii siis siten, että syötetään haluttu tekstinpätkä ja ohjelma muokkaa sen sisältämistä sanoista tuonkaltaisen kollaasin - kaunista jälkeä siis. Säätämismahdollisuuksia tässä java-pohjaisessa ohjelmassa tuntui riittävän lähes loputtomiin. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

perjantai 8. elokuuta 2008

Kesän viimeiset hetket

Aika helluva nice soundia puskee nää mun uudet äänentoistolaitteet. Äärimmäisen ilmatiiviit kuulokkeet kylläkin, meinaa jopa mennä korvat lukkoon pidemmän päälle, mutta eipä tuu juuri minkäänlaista äänivuotoa raidoille. Kajarien olemus ja soundi taasen on jotain niin jylhää, että hellurei. Levyn äänittäminen alkaa ensi viikolla.
Mun Pipefestit suju ihan kivasti; join pikkusen olutta ja kattelin keikkoja. Moikkailin frendejä mm. Kalevia ja Joniboita. Anniskelualuuella törmättiin mm. Pyhimykseen ja Bassoradiostakin tuttuun Jii-Peehen. Olin aika fiiliksissä, koska mä ainakin periaatteessa keskustelin niiden kanssa tasapuolisesti artistina, enkä fanina. Jälkipelejä on tässä pelailtu pitkin viikkoa ja ennen koulun alkua ennätin käväistä myös Tallinnassa kattelemassa vanhan kaupungin käsityöläismeininkejä mutsin kanssa. Vitusti puluja, joka paikassa väijymässä. Ne hyppi silmille ja syöksypommitti pahaa aavistamattomia kansalaisia. Liikennejärjestelyt paikoitelleen ku Vietnamissa, eli juokse-jos-ehdit -periaate; liikennevalot ilmesty geimeihin mentäessä syvemmälle kaupunkiin.
Noh, siihen loppu leijumiset. Koulu todellakin alkoi taas. Äärimmäisen mukavaa nähdä kavereita. Jakso vaikuttaa aavistuksen tylsältä, mutta eiköhän tää tästä. Historian ylioppilaskirjotuksiin oon valmistautunut lukemalla noi kurssikirjat kerran läpi ja toinen lukukierros on alkamaisillaan. Kaveri kerto, ettei tarttunutkaan kesällä kirjoihin, vaikka on samassa tilanteessa. Kuumottavaa, mutta tietyllä tapaa lohdullista.