matalankumea askellus
sitovan puurykmentin murroskohdissa
kohti määrittämätöntä
nauraessani suustani vyöryy
taskulämmintä
multaa
eivätkä nämä ennenkään
nurimus
oletuskieppi
valuessani ihoni kotiutuu
ollakseen yhtä ja eri
uuttamalla moneutta tasapinnoille
katalansumea askellus
keskiviikko 6. toukokuuta 2009
Eivätkä nämä ennenkään
Tunnisteet:
Deleuze ja Guattari,
eteneminen,
luonto,
murros,
nomadit,
Runot,
vaellus
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti