Ajatuksia anarkismista

Sain lopultakin luettua toukokuussa postissa tulleen Daniel Guerinin Anarkismi-teoksen. Kirja tuntui esittävän vaihtoehtoa autoritääriselle valtiososialismille, missä se onnistui mielestäni oikein mainiosti. Varmaan se merkittävin ero minun ja anarkistien välillä on edelleen suhde parlamentaariseen vaikuttamiseen. Minusta kun äänestäminen on ihan oikeasti suotavaa, mutta se ei saa missään nimessä olla ainoa tai edes pääasiallinen vaikuttamiskeino. Lisäksi minä koen olevani hieman opportunistisempi ja realistisempi, mutta en toki läheskään periaatteeton - kyse on kontrastista ihmisryhmään, jolla on voimakkaita kategorisia ehtoja omalle toiminnalleen. Toisaalta niitä samoja ehtoja on myös joillakin vasemmistolaisilla (esim. absoluuttinen pasifismi). Utopiat ovat kuitenkin liikkeen tarvitsemaa ideologista polttoainetta ja tuen niitä vilpittömästi. Teos antoi myös itselleni uutta tietoa Espanjan ja Venäjän vallankumouksista, sekä välitti niistä uudenlaista näkökulmaa marxilaiseen ja porvarilliseen historiankirjoitukseen tottuneelle.

Kun anarkistit vaativat alhaalta ylöspäin organisoituvaa työläisten itsehallintoa, joka rajentuisi maanviljelys- ja työläiskollektiivien varaan, stalinistit vaativat tuotannon kansallistamista ja valtion (edelleen olemassa) ohjailemaa taloutta, sekä ylhäältä alaspäin organisoituvaa komiteamallia, jossa vieläpä ay-liike hävitettäisiin reformistisena, niin eipä tarvitse kahdesti kysyä kumpaa sympatisoin. Nämä nyt ovat miltei olkinukkemaisiksi kärjistettyjä ääripäitä. Itsehän epäilen nykyihmisten intoa viettää edes paria tuntia viikossa jossakin paikallisneuvostoissa päättämässä yhteisistä asioista. Zeitgeist tuntuu kuitenkin olevan ajattelun ulkoistaminen.

Oma visioni saattaisi olla hyvinvointivaltio 2.0 ts. perustulo, aidosti laadukkaat peruspalvelut, maksuton joukkoliikenne suurempiin kaupunkeihin, lähidemokratiaa, lyhyemmät työpäivät. Onneksi työläiset ovat alkaneet perustaa omia eettisiä yrityksiään. Hienoa olisi, jos noista saataisiin ihan pätevä verkosto ja kattava vaihtoehtotalous. Ei ole kuitenkaan lopullinen totuus, että ihmiset ulkoistaisivat vallan käsistään. Suunnanmuutokseen tarvitaan kuitenkin mm. kriittistä pedagogiikkaa ja melko voimakasta kulttuurillista muutosta.

Tänään lainasin kirjastosta Joona Kivirannan Kymmenen vuoden päästä annamme lapsille nimet-runokirjan ja Paskaduunista barrikadilla-pamfletin, jota ovat olleet kasaamassa Anna-Reetta Korhonen, Jukka Peltokoski ja Miika Saukkonen.